Perheemme vieraili ensimmäistä kertaa turistien häkkikanalassa Playa del Inglesissä, hyväkuntoisten vanhusten talvehtimisalueella. Olipa kokemus! Eikä lainkaan ekologista, tiedän. Olen kävellyt ja pyöräillyt töihin viimeiset kaksi ja puoli vuotta, nyt pörähti ilmoille kerralla reilummin hiilidioksidia. Meinasi lisääntyä adrenaliininkin eritys, kun nelivuotias aloitti menomatkalla lentokoneessa 'mä haluun kotiin'-shown.

Koska hiekkarannan hiekka on hyvin hienoa ja sitä löytyy käytännössä kaikkialta rannalta paluun jälkeenkin, päätin tehdä juniorille uima-asun, jossa on lahkeelliset housut estämässä edes vähän hiekan päätymistä sinne, minne se ei kuulu. Ja koska arvelin matkan aikana myös auringon paistava, tein yläosaan pienet poimutelmat hihanteiden kohdalle, niin olkapäät pysyivät paremmin suojassa. Lisäksi kaksiosaisessa uimapuvussa on helpompi käydä vessassa. Kangas on Eurokankaasta, mittoja on otettu poikien uimahousuista ja toisen uimapuvun yläosasta. Saumat on ommeltu kapealla siksakilla ja päärmeet kaksoisneulalla. Paikalliseen tyyliin verrattuna tytöllä oli ihan liikaa päällä, mutta viis siitä: homma toimi juuri niin kuin pitikin.

1166445.jpg