'Kuik' kävi jättämässä ihanan positiivisen palautteen näistä mokistani, kiitos! Kaikkiin mokiini en pysty vieläkään suhtautumaan huumorilla ja tässä on erään sellaisen tarina.

Nuorena opiskelijana seurustelin mukavan nuoren miehen kanssa. Jossain vaiheessa ajattelin tehdä hänelle ja minulle puuvillaneulepaidat. Koska olin köyhä opiskelija, tartuin Anttilan tarjoukseen, jossa myytiin jättikerissä puuvillalankaa ja korvasin sillä mallin alkuperäisen langan. Tein koetilkun ja totesin tiheyden täsmäävän. Aloitin ensimmäisenä neulomaan paitaa poikaystävälleni, joka oli niin pitkä, että käytti kokoa XL.

Paidan tekeminen vei aikaa tuhottoman kauan, mutta lopulta oli valmista. Mies kokeili sitä päälleen ja se vaikutti kutakuinkin käytettävältä paidalta: kaula-aukko oli vähän ahdas ja hihansuut taas liian löysät. Sanoin kuitenkin peseväni sen ennenkuin mies saisi sen. Laitoin paidan 40 asteen kirjopesuun ja se tulikin ulos pesukoneesta melkein 15 cm lyhyempänä sekä helmasta että hihoista. En ollut pessyt koetilkkua ja koko suuri työ meni hukkaan!

Mies ei käyttänyt napapaitoja, joten otin paidan omaan vaatekaappiini. Minulle se oli sopivan mittainen, mutta aivan liian leveä. Olen säilyttänyt sen kaikki nämä vuodet, koska muistan, miten paljon aikaa ja vaivaa sen tekemiseen on mennyt. Olen jopa muuttanutkin sen paidan kanssa pari kertaa, vaikka en ole sitä juuri käyttänyt kuin raskausaikana. Jossain vaiheessa värjäsin sen pesukonevärillä siniseksi ja kuvittelin keksiväni siitä jotain, mutta ei. Se on -ja pysyy- epäonnistuneena puuvillapaitana.

Mutta nyt se lähtee kierrätyskeskukseen, sillä kaivoin sen esille enää yllä olevaa kuvaa varten. Sillä on keskeneräinen sisarus jossain kaappien kätköissä, sillä lupasin alunperin tehdä sille nuorelle miehelle uuden paidan, joka ei koskaan valmistunut.

Jaa, että mitäkö tapahtui sille nuorelle miehelle? No, tuolla se on lasten kanssa olohuoneessa, mutta neulepaitansa hän on aina joutunut hankkimaan kaupasta.