Olohuoneen rahit ovat olleet huonossa kunnossa ainakin kaksi vuotta. Olohuoneen uusitun seinän tapetinpala oli minulla lompakossa todella pitkään, mutta vastaan ei tullut sopivan väristä kangasta. Halusin yksiväristä ja jotenkin Välimerelliseen oranssiin ja tiileen liittyvää. Yksiväristä, koska olohuone oli remontissa aikaisemmin pienentynyt puolella metrillä, jotta saataisiin toinenkin lastenhuone ja jotain oranssihtavaa (jos tuollaista sanaa ei aiemmin ollut, niin nyt sitten on), koska tapetti oli sellaista.

Sitten pottuunnuin koko asiaan ja kun meillä kerran oli asiaa alueelle, josta löytyi Eurokangas, kysyin mieheltä, joustaisiko aikataulu 15 minuutin verran, että käyn ostamassa vihdoin ne kankaat raheja varten. Mies suostui ja minä marssin tohkeissani sisään kauppaan. Kas, olen siivonnut jossain vaiheessa lompakkoni, tapetinpalaa ei ole missään lokerossa! No, sitten ostetaan kangas silmämääräisesti...

Kaikissa oransseissa oli mielestäni jotain vikaa. Osa oli liian kirkkaita ja osa liian hailakoita. Löysin kullankeltaisen puuvillakankaan, josta totesin, ettei tämän löytämiseksi ehkä olisi kannattanut paria vuotta odottaaa. Purin vanhat päällyskankaat pois ja käytin niitä malleina uusia päällisiä ommellessa.

                      1999132.jpg

Kuvassa rahit ovat väärässä ympäristössä, mutten viitsinyt siirtää olohuoneesta sohvaa saadakseni ne sen seinän viereen, jonka sävyyn ne eivät nyt sitten kuitenkaan ole. Rahien päällystys oli loppujen lopuksi helppo homma. Tosin alkuperäinen kangas jousti hieman ja tämä uusi ei sitten yhtään, joten ihan ilman mutkia ei hommasta selvitty. Kangasta jäi vielä niin paljon, että päällystin koiran unityynynkin. Lisäksi kaapissa odottaa kankaanpala, josta olisi tarkoitus tehdä koristetyynynpäällisiä. Se vilkutteli kaupassa kankaanleikkuupöydän viereisestä laarista ja sopii ainakin noihin raheihin. En vain tiedä, tajuaako Sir Hömppä (=koira), etteivät kaikki olohuoneeseen ilmestyvät tyynyt ole sitä varten.

Meilläpäin raheja on kyllä sanottu palleiksi -jalkapalleiksi, sillä jalkojahan niiden päällä usein pidetään.