Käsin ompelu on hidasta, mutta joskus pakollista. Halusin ihan välttämättä tehdä kuution muotoisista vaahtomuovin kappaleista pari pientä neulatyynyä pukinkontiin. Epäilin pakkauspehmusteena alunperin toimineen vaahtomuovin toimivuutta neulojen kanssa, mutta neulat sekä upposivat että irtosivat hyvin.

  2166142.jpg  2166145.jpg

Kuutioiden sivun pituus on noin 7 cm ja ne on verhoiltu ohuella puuvillakankaalla. Kaava syntyi yksinkertaisesti pyörittämällä kuutiota kankaalla reunojen mukaan samalla piirrellen ja lopuksi lisäsin noin 1/2 cm saumanvarat. Leopardikuvioisen takana on päällystämätön kappale, josta tulee sitten oma pikkuneulatyyny.

Tänä vuonna lahjojen kuljettajana toiminut tonttupartio oli niin hyvissä ajoin liikkeellä, että ihan kaikkea pientä en ehtinyt edes kuvata. Ja isoja juttuja en ole ehtinyt tekemäänkään. Vähän harmittaa, mutta mikään ei onneksi estä tekemästä jotain keväämmällä. On ainakin isompi yllätys!