No, nyt on käyty Pietarissa. Ja menen varmasti uudelleenkin -kunhan opettelen edes venäläiset kirjaimet, että älyän vaikka metroasemien nimet! Jännä paikka: niin kylmää, että ihmiset pitävät tulta pienissä valkeissa kääryleissä lähes koko ajan ja kaikkialla, ja niin paljon loskaa, että pitkävartiset korkeakorkoiset saappaat ovat ihan käyttökelpoiset jalkineet. Työvierailu oli aikataulultaan aika tiukka, joten kangas- tai lankakauppoja en ehtinyt etsimään. Ehkä sitten seuraavalla kerralla. Ja ei käyty teatterissa, vaan kuuntelemassa Mills'iä, Tsaikovskia ja Mozartia. Vaikka tuntui siltä, että ohjelmassa oli jatkuvasti syömistä, ehdin myös ihastua Tepemok-ketjun täytettyihin lettuihin, nam.

Juuri ennen lähtöä sain valmiiksi tummanvioletin sileäneuleisen huivin tyttärelle. Tämä on enemmänkin tehty väriä antavaksi asusteeksi kuin lämmittämään.  Keinokuituinen bukleelanka löytyi vanhan kotitalon vintiltä samoin kuin oranssisävyisen kaulahuivin villalanka. Oranssi huivi huopui hieman konepesussa, mutta on ei onneksi liikaa ja tuo 'laiskan reikäneuleella' (suunnilleen turkkilainen pitsineule) tehty huivi on ollut minulla käytössä jo pidemmän aikaa. Se on aloitettu kolmella silmukalla, sillä halusin huiviin kolmiomaiset päät. Olin reissussa ilman käsitöitä ja junassa se harmitti. Mutta tänä iltana ehtii taas puuhaamaan jotain.