Sisko lähetti kännykkään kuvan pajunkissoista. Siitä tuli mieleen, että yksi pääsiäisen värinen Marimekon kangas on lojunut vuosia kaapissa, kun en halunnutkaan siitä keittiön verhoja. Kyseessä on Maija Isolan City, josta kaupassa pidin, mutta omaan keittiöön tuotuna se sai minut ajattelemaan tiiliseinää. Ja niin kangas painui pesun jälkeen jonnekin kaapin perukoille.

                            

        

Sisko sai kauppakassin, johon kuvausta varten piti laittaa rekvisiitaksi postin tuomia kevään merkkejä (ne yleensä tulevat kovilla pakkasilla, mutta tänä vuonna on ollut tarjolla lähinnä lumipyryjä). Meille tein myös kauppakassin ja sitten myös olkalaukun.

                

Laukku (n. 28 x 21 x10) on vuoritettu ja sen pohjassa on tasku, josta on pujotettu sisään pakkausmuovia tukemaan laukun rakennetta. Sen saa tietysti myös pois sieltä ennen pesua. Ja koska laukussa mielestäni aina pitää olla sisällä vetoketjullinen tasku, tein sellaisenkin ja lisäsin vielä avaimia varten tuollaisen rapulukon nimellä myydyn hakasvempeleen. Oikeassa reunassa näkyvä mytty on se kauppakassi, jota varten tein oman pikku taskun päätyyn. Nyt siis kauppakassi on aina matkassa mukana -siis jos sen on muistanut edellisen käytön jälkeen laittaa paikalleen.

Olkalaukku on aikamoinen väriläiskä! Saa nähdä, tuleeko sitä oikeasti käytettyä...