Viime kesänä käisttelimme naton kanssa anoppilan rantasaunan saunakamarin seinää valkoisella Sauna-Supilla. Jossain vaiheessa tuli sitten sutaistua samaan kohtaan kaksi kertaa ja siihen tietenkin jäi muuta seinää valkoisempi läikkä. Nato totesi, että tuohon sun täytyy sitten tehdä vaikka ryijy.

Tämän kesän aluksi kiikutin anoppilasta naton anopin (siis miehen siskon anopin) pöytäkangaspuut kotiin. Ne ovat vanhat ja risat, mutta ajattelin, että eiköhän niillä yhden ryijykokeilun saa aikaiseksi. Ja koska kyseessä on kokeilu, en aio tilata ihan oikeita ryijylankoja, vaan nyt saavat kelvata ihan tavalliset neulelankojen jämät. Välikuteen hankin ihan kaupasta eli kävin ostamassa trikoomatonkudetta, vaikka se ei ryijyyn kuulukaan.

Sitten suunnittelin mallin. Olisi ehkä viisasta aloittaa jollain aika yksinkertaisella, ajattelin ja piirsin pergamenttipaperille kiemuran.Taustanukat ovat valkoista ja luonnonvalkoista lankaa ja kiemuraan käytän kolmea eri sävyistä sinistä. Sitten jaoin piirrokseni 10x10 cm:n ruutuihin, jotta saisin suunnilleen selville, missä kohtaa pitäisi laittaa mitäkin väriä.

Sitten menoksi! Mutta loimen kiristäminen ei onnistunut vipua vääntämäällä, sillä vipu pyöri tyhjää. Hain nahkahanskat käteen ja kiristin loimea sen verran, kun tukista pyörittämällä pystyin. Sillä tavoin kiristin loimen koko työn ajan.

Työ edistyi ihan yllättävästi, johtuen ehkä siitä, että malli oli helppo. Vähän jälkeen puolenvälin totesin, ettei taustaväriksi valitsemani valkoinen keinokuitulanka vuodelta kivi ja keppi tule riittämään suunnitelman mittaiseen ryijyyn. Oli pakko lyhentää suunnitelmaa.

DSC_0008-normal.jpg

Hmm,  ei näytä hyvältä, aivan kuin kasvu olisi tyrehtynyt, tuumin. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut, sillä en halunnut lähteä kokeilemaan kyseisen langan korvaamista kesken kaiken jollain muulla langalla. Entäs jos toinen niistä vaikka kellastuu ajan myötä ja toinen ei?! Sitten työ ainakin näyttää kamalalta. Ihan loppuun asti vitivalkoinen lanka ei riittänyt ja ylimmässä nukkarivissä on hajasijoitettuna riville 10 nukkaa, joissa on toista valkoista keinokuitulankaa luonnonvalkoisen langan kaverina. Olisi ehkä pitänyt hieman laskeskella ennen aloittamista eli siis olisi pitänyt tehdä siitä vyötteettömästä keinokuitulangasta esim. 10 metrin pätkä, punnita se ja koko lankamäärä ja sen perusteella laskea montako metriä lankaa on ja montako nukkaa siitä langasta voisi saada aikaiseksi. Jälkiviisautta...

DSC_0006-normal.jpg

DSC_0005-normal.jpg

Ryijyn koko on 40x59 cm ja tarkoitukseni oli saada aikaan sellainen viritelmä, jonka voi kyllästyessään kääntää seinällä toisin päin. Kuvista päätelleen kannattaa ensin keskittyä ryijyn saamiseen seinälle suoraan. Mallin suunnitteleminen oli yllättävän hauskaa, vaikka taustapuoli kyllä näyttää enemmän matolta. Lisäksi olen saanut loimen jossain kohdassa kireämmälle kuin toisessa kohdassa. Vähän lyhyeksihän tuo jäi, mutta vaalea läiskä saunakamarin seinässä kyllä peitty!. Ja joskus voisi tehdä ryijyn ihan ryijylangasta.