Jostain kaapin perukoilta löytyivät minulle ilmeisesti siskon kautta päätyneet vähän juhlavammat housut, joiden kangas muistutti tekomokkaa. Kaivoin kaapista vielä ikivanhan Suuren Käsityölehden numero 10:n vuodelta 1997 ja piirtelin sieltä kaavoja lyhentäen ja pienentäen. Kyseinen lehti on sellainen kotelomekkojen kaavojen aarreaitta, että olen säilyttänyt sen kaikki nämä vuodet.

Ja kas, lopputuloksena syntyi nuoren neidin kotelomekko, Etukappale on uutta villakangasta, sillä 40 numeron housuista ei kangasta sentään kokonaiseen 160 cm mekkoon riittänyt. Hihansuiden ja kaula-aukon tere on tehty valkoisesta trikoosta, jonka sisällä on arviolta 1,5 mm nyöri ja taakse tulevan vetoketjun tyttö halusi ehdottomasti näkyviin. Siksi sinne valittiin pisin valkoinen vetoketju, joka ompelukaapista löytyi. Kuvassa vetoketju näyttää olevan vinossa, piti ihan käydä mekosta tarkastamassa, että kyllä se oikeasti on suorassa.

Työkaverin syntymäpäivälahjariipus on läpimitaltaan noin 6cm. Sen pohja on väännetty 1,2mm hopealangasta omatekoisen jigin avulla ja kukkaset keskuksineen ovat hopean väristä korumetallia. Oikeasti kukat ovat helmihattuja, jotka on käännetty toisin päin ja jokaisen kukan keskellä on 4mm stardust-metallihelmi. Koko komeus on lakattu metallilakalla tummumisen estämiseksi (tai ainakin hidastamiseksi).

Olipas kiva taas väkertää pitkästä aikaa! En tosin saanut asetettua korun keskelle vaaleaa kiveä, niinkuin olisin halunnut, mutta eipä tuo oikeasti haittaa.

Kaapuun ei ollut kaavoja, mutta kaapukuvien googlettaminen ja miehen mittaaminen kaulasta lattiaan helpottivat kovasti työtä. Ja kerrankin oli niin pitkiä, suoria saumoja, että saumurilla sai päästellä kaasu pohjassa! 

Missään vaiheessahan en tietenkään ehtinyt kuvaamaan niitä käytössä, mutta ihan toimiva setti tuli.

Tämän kesän aluksi kiikutin anoppilasta naton anopin (siis miehen siskon anopin) pöytäkangaspuut kotiin. Ne ovat vanhat ja risat, mutta ajattelin, että eiköhän niillä yhden ryijykokeilun saa aikaiseksi. Ja koska kyseessä on kokeilu, en aio tilata ihan oikeita ryijylankoja, vaan nyt saavat kelvata ihan tavalliset neulelankojen jämät. Välikuteen hankin ihan kaupasta eli kävin ostamassa trikoomatonkudetta, vaikka se ei ryijyyn kuulukaan.

Sitten suunnittelin mallin. Olisi ehkä viisasta aloittaa jollain aika yksinkertaisella, ajattelin ja piirsin pergamenttipaperille kiemuran.Taustanukat ovat valkoista ja luonnonvalkoista lankaa ja kiemuraan käytän kolmea eri sävyistä sinistä. Sitten jaoin piirrokseni 10x10 cm:n ruutuihin, jotta saisin suunnilleen selville, missä kohtaa pitäisi laittaa mitäkin väriä.

Sitten menoksi! Mutta loimen kiristäminen ei onnistunut vipua vääntämäällä, sillä vipu pyöri tyhjää. Hain nahkahanskat käteen ja kiristin loimea sen verran, kun tukista pyörittämällä pystyin. Sillä tavoin kiristin loimen koko työn ajan.

Työ edistyi ihan yllättävästi, johtuen ehkä siitä, että malli oli helppo. Vähän jälkeen puolenvälin totesin, ettei taustaväriksi valitsemani valkoinen keinokuitulanka vuodelta kivi ja keppi tule riittämään suunnitelman mittaiseen ryijyyn. Oli pakko lyhentää suunnitelmaa.

Hmm,  ei näytä hyvältä, aivan kuin kasvu olisi tyrehtynyt, tuumin. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut, sillä en halunnut lähteä kokeilemaan kyseisen langan korvaamista kesken kaiken jollain muulla langalla. Entäs jos toinen niistä vaikka kellastuu ajan myötä ja toinen ei?! Sitten työ ainakin näyttää kamalalta. Ihan loppuun asti vitivalkoinen lanka ei riittänyt ja ylimmässä nukkarivissä on hajasijoitettuna riville 10 nukkaa, joissa on toista valkoista keinokuitulankaa luonnonvalkoisen langan kaverina. Olisi ehkä pitänyt hieman laskeskella ennen aloittamista eli siis olisi pitänyt tehdä siitä vyötteettömästä keinokuitulangasta esim. 10 metrin pätkä, punnita se ja koko lankamäärä ja sen perusteella laskea montako metriä lankaa on ja montako nukkaa siitä langasta voisi saada aikaiseksi. Jälkiviisautta...

Ryijyn koko on 40x59 cm ja tarkoitukseni oli saada aikaan sellainen viritelmä, jonka voi kyllästyessään kääntää seinällä toisin päin. Kuvista päätelleen kannattaa ensin keskittyä ryijyn saamiseen seinälle suoraan. Mallin suunnitteleminen oli yllättävän hauskaa, vaikka taustapuoli kyllä näyttää enemmän matolta. Lisäksi olen saanut loimen jossain kohdassa kireämmälle kuin toisessa kohdassa. Vähän lyhyeksihän tuo jäi, mutta vaalea läiskä saunakamarin seinässä kyllä peitty!. Ja joskus voisi tehdä ryijyn ihan ryijylangasta.

Niinpä kävin kesän aluksi ostamassa 10 mm:n metallisen virkkuukoukun ja 2 kg viininpunaista trikoomatonkudetta. Pitsiraitaan mallin löysin Suuren Käsityölehden eräästä virkatusta tunikasta ja sitten virkkaamaan.

Pikkumatosta tuli 117 cm leveä ja 70 cm pitkä ja siihen kului lähes 2kg kudetta. Maton valmistuttua pesin sen koneessa ja ripustin useamman pyykkinarun päälle kuivamaan. Pingottaminen olisi tehnyt parempaa jälkeä. No, ainakin käsityön jälki näkyy.

Tämän kokemuksen perusteella taidan jatkossa pysytellä mattoasioissa kangaspuiden äärellä. Virkkaaminen oli raskasta ja valmistuva matto tuntui sylissä painavalta, eikä yhtään parempi vaihtoehto ollut sen jatkuva siirtäminen virkatessa. Onneksi älysin aloittaa tuollaisella pienellä matolla, vaikka se ei nyt ihan kaikkein käyttökelpoisin matto olekaan.

Ja sitten neulottiin. Välillä vähän kerrallaan, välillä enemmään. Joskus purettiin. Sitten neulottiin taas. Joulu tuli -ja meni. Vuosi vaihtui. Sukkia valmistui, lapasetkin tein ja kaulurin. Ompelukoneellakin huristelin. Ja aina välillä pari kerrosta huivia. Kunnes huivi valmistui vajaa kuukausi ennen tytön lähtöä.

Huivin koko on 50x140 cm ja se painaa vain 60g. Piti kokeilla, mahtuuko se tosiaan sormuksen läpi ja kyllähän se ainakin pojan luokkasormuksesta läpi meni! Näin jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt jatkaa vielä 10 cm lisää, mutta olin ajatellut, että huivin on oltava valmiina hyvissä ajoin, koska vähän ennen lähtöpäivää tuskin tulee neulomiseen keskitettyä. Nyt ehdin vielä virkata reunan ympäri kiinteitä silmukoita ja pingottaa huivin kaikessa rauhassa. Ja ainakin se on nyt niin kevyt, ettei sitä ollut vaikea raahata mukaan Uuteen-Seelantiin.

Korvakoruissa näkyy alkuperäisen ristikkoketjun muoto. Kaulaketjuun en sitten tehnytkään yhtään kokonaista ristikkoa, vaan vain puolikkaita. Lopputulos oli aaltoileva kaulaketju.

Lankana 0,8mm 14kgf, jonka ensin pätkin sopivankokoisiksi paloiksi ja sitten väänsin jokaisen palan mutkalle ja kiinnitin mutkat toisiinsa 3,5mm renkailla, joita olin aikanaan sahaillut reilusti toista projektia varten. Ketjun pituus on lukkoineen 61 cm. Tuota 14 kgf-lankaa on helppo työstää, mutta se tarkoittaa myös sitä, että siihen jää helpommin jälkiä työvaiheista (niin, minulla ei ole silikoneja -edes pihtien kärjissä). Lisäksi taivutettaessa kullan kiilto vähenee, koska kultaus siltä kohdalta joutuu venymään.