Etsi kuvasta kaksi virhettä.

Juupa juu, ylemmän sukan kantapäässä on sählätty ja -vaikkei se kuvasta hyvin näykään- ylemmästä sukasta puuttuu palmikkoneuleen vierestä kaksi nurjaa silmukkaa koko terän matkalta. Enkä tietenkään huomannut koko asiaa, ennenkuin olin tehnyt sukan lähes valmiiksi. Enhän minä nyt sukkaa katsonut, vaan C.S.I.:tä!

Painiskelin loppuviikon asian kanssa: puranko vai enkö pura? Enkä purkanut... Nelivuotias oli tyytyväinen, kun sopivat villasukat ovat valmiit. Puikot 3,5mm, lanka vanha Multifili (70% villaa, 30 akryyliä) ja kuvio neljän silmukan palmikoita, joiden välissä kaksi nurjaa silmukkaa.

11v. eskikoinen toi paitansa ja sanoi, että 'kyllä sun täytyy laittaa tää, mikä on tehty ilman ohjetta, sinne bloogiin'.  Olkoon, tuo on tehty ehkä kaksi vuotta sitten, kun osuimme tytön kanssa kauppaan, jossa oli Novitan Tahiti-lankoja alessa, mutta kaikkia värejä oli vain muutama kerä. Pyöröpuikoilla kainaloon neulottu osuus oli helppoa ja mukavaa, mutta sitten kahdella puikolla neuloessa alkoikin mennä hermot. Siksi hihoihinkin on tehty 'aaltokuviota' vain sen verran kuin tuntui pakolliselta. Jotain paidan onnistumistasosta kertoo se, että se tehtiin siis noin kaksi vuotta sitten ja se on nyt sopiva. Onneksi tytär tykkää paidasta siitä huolimatta!