Lähipiirille tiedoksi, että kun seuraavan kerran sanon jostain kankaasta, että se laskeutuu täydellisesti, kannattaa kysyä, onko jo tullut hankittua resepti rauhoittaville lääkkeille. Kyse on kummitytön lakkiaispuvusta, johon löytyi Eurokankaan paloista mielestäni täydellisesti laskeutuva kangas. Olin siis mukana ostamassa sitä ja kuvittelin että selviän hommasta helposti -onhan nykyisessä ompelukoneessani mahdollista käyttää yläsyöttäjää. Koska jätän kirjoittamatta kirosanat, joilla ompelua voisi kuvata, voisin yhtä hyvin lopettaa tähän...

No, leikattuani vuoren (19 kpl osia) kävin varsinaisen kankaan kimppuun. Se luikerteli pöydällä ja tuntui pakenevan nuppineuloja. Sain kuitenkin leikattua kaikki 19 tarvittavaa osaa siitäkin. Huolittelin saumurilla kaikki reunat tavallisella saumurilangalla. Merkintöjä kankaaseen oli hankala tehdä, sillä räätälinliitu (jota vanhanaikaisesti usein käytän) rapisi kankaan pinnasta pois melkein heti. Neulasin ensimmäiset kappaleet yhteen ja harsin ne. Kangas tuntui olevan koko ajan matkalla johonkin suuntaan! Voitonvarmana aloin ommella koetilkkua koneella. 'Ei tule hyvää tikkiä, kokeillaanpas toista piston pituutta... Entä langankireydet?...Ööö, vaikuttaisikos tämä? Entä tuo...?' Ja saumat näyttivät tältä: 

                                    1574318.jpg

Aina jostain vetää! Jatkoin kokeilujen tekemistä ja yhdistelmien vaihtamista. Lopulta löysäsin vähän puolakotelon ruuvia, joka säätelee alalangan kireyttä ja se helpotti hieman. Mutta kangas luisti edelleen karkuun. Mieleen tulivat Tolkienin entit, puupaimenet, jotka olivat suunnilleen liikkuvia puita. Aivan kuin kangas olisi ollut elävä ja vältellyt ommelluksi tulemista... Siinä vaiheessa oli aika lopettaa, olin ilmeisesti yrittänyt jo ihan riittävän kauan.

Jatkoin ompelua ja purkamista ja uudelleenompelua. Osa saumurilla tehdyistä huolitteluista sai lähteä, sillä kankaan ohuuden vuoksi ne pullottivat oikealle puolelle. Nyt puvusta puuttuu enää helmapäärme, jonka yritän tehdä rullapäärmeenä (muuten menee hermot siksakhelman teossa, tosin voi ne hermot mennä muutenkin) ja vetoketju sekä takasauman ompelu, joilla voi vielä vähän säätää sopivuutta. Tavoitteena oli jonkinlainen metsänneito-henkinen puku, mutta vähän tuntuu siltä, että tämä metsänneito on tavannut metsäkoneen. Onneksi kummitytöllä on kuulema varapukukin olemassa. Hän saa kuvat puvusta sähköpostiin ja voi miettiä, näyttääkö se nyt yhtään siltä kuin piti. Mies jo tässä totesi, että 'Jos minä olisin sinä, niin alkaisi jo vähän stressata tuo lakkiaismekon teko'. Juu, kun ei edes saumoista tule suoria!