Siskolta tuli nippu sellaisia vaatteita, joista voi tehdä jotain. Tarvelistan kärkipäässä nopeasti itse tehtävissä jutuissa on tyttären yöpaita. Nelivuotias kasvaa kovaa vauhtia, joten edelliskesäksi tehty yöpaita alkaa olla pieni. Seuraavat kuvat ovat eräästä mekosta ennen ja jälkeen käsittelyni.

                    1645712.jpg    1645715.jpg

Leikkasin yhtenä iltana hihattoman mekon yläosasta poikki ja etu- ja takakappaleen erikseen. 'Olkaimia' lyhensin ja takakappaleen pääntie piti sen vuoksi leikata uudelleen. Mekon keskiosasta muotolaskoksineen tuli hieman alaspäin kapenevat hihat, joissa on pienet rypytykset olalla. Helmaakin piti vähän laskostaa, että sen sai sopimaan yhteen yläosan kanssa.

Ompelin tuon juuri äsken, eikä siihen kauaa mennytkään. Alkuperäinen mekko oli kokoa 38 ja yöpaidan on tarkoitus olla n. 110 cm:n pituiselle käyttäjälleen juuri ja juuri lattiaan saakka. Tuleva käyttäjä on kuitenkin unten mailla, joten en ole ihan varma tuliko sittenkin tehtyä lattiarätti, sillä kovin pitkän näköinen tuo yöpaita on. Ainakin kangas on niin pehmeää viskoosia, että sen luulisi tuntuvan mukavalta iholla.

Muokkaus 16.6.08: Lattiarätti tuli! Helma viistää maata ja vaikka hihaan saakin näppärästi taikasauvan (=tussi) piiloon, täytyi äidin antaa mekolle käyttökielto siihen asti, kunnes tekelettä on vyötäröltä päin lyhennetty tai tyttö on kasvanut vielä 5 cm.