Joskus heinäkuussa tarjosin perheelle tom kha- keittoa. Yksi sanoi, että se on ärtsyä ja jätti syömättä. Toinen totesi, että 'älä tee tätä toista kertaa'.  Kolmas sanoi, ettei se itse asiassa ollut kamalan pahaa ja neljäs perheenjäsen vei liemen vessanpyttyyn. Juu, äiti oli kokeillut uutta reseptiä...

Olen jo vuosia aiemmin vääntänyt uuteen uskoon erään suomalaisen sanonnan ja tämä lausahdus tuli taas mieleen siinä ruokapöydässä ja sanoin, että nyt olisi varmaan aika laittaa se ihan tuohon seinälle. Koska se ei ollut ihan välttämätön homma, se jäi tekemättä. Eilen illalla luovuin alkuperäisestä kirjonta-ajatuksesta ja kaivoin esille Tiimarista ostetun Pebeo-värin, vanhan paitapuseron hihan ja vanhat kehykset. Väri oli ostettu alesta ja syykin selvisi: tuubi tukkeutui vähän väliä. Jaksoin puhdistaa sitä vielä kirjainten teon ajan, mutta kun olin saanut kattilan kuvan melkein valmiiksi, tuubi meni taas tukkoon ja puristin sitä lujempaa. Ja vielä vähän lujempaa... PLÄTS!

               1827451.jpg

Koska väriläjää ei kattilan yläpuolelta poiskaan saanut, yritin levitellä sitä johonkin muotoon. Nyt äidin keitokset näyttävät suorastaan vaarallisilta! Tämä on keittiössä sijoitettu sellaiseen kulmaan, ettei se ihan heti silmiin osu...