Seitsemänvuotiaalla oli vain kokouimapuku ja kun ollaan pitkään rannalla, tulee tarve poistaa nestettä myös jollain muulla tavalla kuin hikoilemalla. Ja siinä kokouimapuku on kertakaikkisen ikävä vaate! Äiti siis alkoi tehdä kaksiosaista uima-asua.

                           

                                 

Alaosa on tehty poikien uimahousujen kaavalla (koko 134cm, SK 6-7, 2004) ja yläosan leveyteen on otettu mitat saman lehden tyttöjen uimapuvusta, mutta muuten se on piirrelty itse. Reunoissa on Framilonia estämässä 'lörpistymistä'.

Ensimmäisellä uimakerralla tytär hihkui, että uimapuku on täydellinen. Äidin mielestä ei. Yläosa nousee jatkuvasti ylös takaa. Siihen  ei auttanut Framilon, tarvittaisiin vähintään sitä verhojen alaosassa käytettävää painonauhaa!  Mikä meni vikaan? Vaihtoehtoja on oikeasti kolme: yläosan malli, toteutus tai kangas. Tytöllä on vähän notkoselkä, joten voi olla, että yläosan pituus on hänelle väärä. Tai sitten helman taite on liian kapea. Levensin sitä ensimmäisen käytön jälkeen, mutta se ei auttanut. Tai sitten kangas on liian velttoa kastuttuaan. Se ainakin pitää paikkaansa, sillä puku on levinnyt kummasti käytössä. Kangas on ollut minulla ties miten kauan, joten voi myös olla, että sen parhaat päivät ovat menneet kaapissa. Ja oikeastihan nuo kaikki kolme asiaa vaikuttavat toisiinsa. Että sellainen uima-asu... saa nähdä montako uintikertaa se pysyy suunnilleen kuosissaan. Harmittaa, kun samalla vaivalla olisi voinut saada aikaiseksi ihan hyvän uima-asun, nyt tuli sellainen 'toimii ainakin vielä'-versio.