Kesä on mennyt ihan erilaisten käsitöiden parissa.

                           

Anoppilaan on tehty rantasaunaa ja siinä on riittänyt tekemistä. Puolen kilometrin päässä talosta sijaitsevalla rakennustyömaalla aikaa meni yllättävän kauan  telineiden rakentamiseen ja purkamiseen, mutta vakavimmat vammat olivatkin sitten vasaralla ja kirveen hamaralla sormeen lyömiset. Henkilökohtaisesti en edes oppinut kerrasta, vaan olen ehtinyt pamauttaa vasaralla peukaloon jo kolmesti, mutta en onneksi kovin lujaa. Puutavaran kanniskelusta ja nostelusta sekä marjastusreissuista  johtuen vyötäröltä on kadonnut viisi senttiä ja melkein tekisi mieli väittää, että nyt käsivarsista näkee missä kohdassa hauis on. Kotona ollessa on seurattu sadeanimaatioita ja -ennusteita netistä ja mietitty miten pressut pysyvät paikallaan ukkospuuskissa. Huovan saaminen katolle oli melkoista urakoimista, sillä sääennusteen mukaan sateet olivat tulossa ja puolet katosta oli vielä ilman huopaa. Lähdimme miehen ja miehen siskon kanssa 'iltavuoroon' ja saimme katon valmiiksi vähän yli yksitoista illalla. Kovin paljon pidempään ei kyllä olisi mitään nähnytkään: elokuun yö on pimeä, rannalla ei ole sähköjä, eikä kellään ollut matkassa edes taskulamppua. Naulatessani harjalle viimeisiä palasia mietin, etten edes nää vaikka ne menisivät ihan vinoon. Vettä se katto kuitenkin pitää, vaikka harjakaista ei ihan suorassa olekaan! Tänä syksynä olisi tarkoitus vielä ehtiä vedellä puunsuoja hirren pintaan, mutta saunomaan tuolla varmaan pääsee vasta ensi kesänä.

Nuorimmainen täytti kahdeksan vuotta ja tein hänelle Novitan Kide-langasta pipon ja kämmekkäät. Mikään niistä ei valmistunut ihan syntymäpäiväksi, sillä aloitin vasta saunan katon valmistuttua, mutta nyt on valmista. Pipo on tehty lähes Novitan kevat 2011 ohjeen 25 mukaan, mutta se on ehkä 5 cm ohjeen mitaa lyhyempi. Pipo tehtiin 6 mm:n puikoilla ja kämmekköihin otin 4,5 mm:n puikot ja 31 silmukkaa. Löysälle käsialalleni nuo kutosen puikot olivat mielestäni vähän liikaa, mutta tyttären mielestä tämän pitää olla 'lörppäpipo'. Kovin suurta lämmittävää vaikutusta tuolla akryyli-polyesteri- langalla ei ole, mutta tytön mieltä ne ainakin lämmittävät kovasti. 

                               
(Alkuperäinen kuva korvattu uusiokuvalla lokakuussa 2012: pipo ja kämmekkäät ovat tyttären käytössä edelleen)