Anoppilassa kaadettiin mm. katajapuskia talvella tulevan metsäkoneen kulkureitiltä. Pitihän niille keksiä jotain käyttöä! Kävimme kahdeksanvuotiaan kanssa oksasaksilla aseistautuneina hakemassa kaksi muovikassillista katajan oksia. Sitten kävin vielä hakemassa kourallisen oksattomia pajunvitsoja pellon laidalta. Kotona koitin kieputtaa pajuista ympyröitä. Olin kerännyt pajuja mielestäni noin kahta kranssinpohjaa varten. Kotona aloin miettiä karanssintekokokemustani ja päätin tehdä neljä pohjaa, joista sitten ehkä kaksi voisi osoittautua käyttökelpoisiksi. Ohuet, piiskamaiset pajut taipuivat yllättävän hyvin, mutta materiaalia oli sen verran vähän, kranssinpohjat vaikuttivat anorektisilta. Rautalangalla kiinni sidottuna niistä tuli kuitenkin ihan tukevia.

Sitten viisitoistavuotias lähetettiin Tiimariin ostamaan keino-omenia ja heteitä. Itse kävin vielä hakemassa punaista 'pampulanauhaa', kun totesin, etteivät kotoa löytyvät nauhat riitä. Vielä ennen aloittamista käytiin kahdeksanvuotiaan kanssa läpi sekä askartelulaatikko että joulukoristelaatikko. Kransseista löytyykin aika paljon sellaista, mitä on jo käytetty aiemmin.

Anoppi saa punatulkkukranssin. Kuvan kullanvärinen pampulanauha on ollut meillä vuosia ja toiminut mm. aarteena, moninkertaisena kaulakoruna ja joulukoristeena. Kävyt on liimattu karanssiin kuumaliimalla, sillä se pitää paremmin tällaisessa neulaskasassa kuin tavallinen liima. Punatulkut ovat olleet meillä vuosikausia ja ne on monesti laitettu joununa istumaan appelsiinipuun* oksalle.

Omenakoriste on napattu talteen lahjaksi saadusta jouluasetelmasta ja sydämet on tehty kansalaisopiston keramiikkakurssilla piparkakkumuotilla joskus vuonna 2005. Niitä ei lasitettu, vaan maalattiin myöhemmin hopeisella askartelumaalilla.

Nauha on talteen otettua leveää lahjanauhaa ja ylhäällä oleva punainen kirsikka(?)koriste on myös jostain kukka-asetelmasta. Kullanväriset pienet pallot ovat niitä Tiimarin heteitä: neljä hedettä taitettuna kaksinkerroin kimpuksi. Sydämet ovat kultamaalilla maalattua keramiikkaa ja kello on vanha kuusenkoriste.

Osaisinkohan tehdä sydämenmuotoisen kranssipohjan? No, en aivan. Tähän käytettiin kaikki loput havut, joita jäljelle oli jäänyt eli myös muutama männynoksa ja silti tulos on hyvin laiha. Kahdeksanvuotias kiinnitti hopeamaalilla maalatut palaneet piparit vuoden vai kahden takaa ohuella rautalangalla ihan itse paikalleen. Nauhana on vanha punainen silkkinauha ja koristeena omenoita ja muutama kimallepiipunkrassi, jotka on käherretty pyörittämällä ne ensin kynän ympärille ja vedetty sitten kierrettä suoraksi. Muistaakseni ne ovat joskus roikkuneet siinä appelsiinipuussa. Ja vanha joulukoriste on ripustettu keramiikkapiparin eteen.

Tämä oli hauskaa, vaikkakin pisteliästä hommaa! Nuo kaksi viimeistä kranssia jäävät meille ja tuolle yhdelle täytyy löytää ottaja. Onneksi ei ollut yhtään enempää aineksia tai noita olisi tullut tehtyä vielä enemmän!

*  Juu, tiedän ettei appelsiinipuun koristeleminen jouluksi ole ihan niitä tavanomaisimpia jouluperinteitä, mutta idea syntyi aikana,  jolloin viisitoistavuotias ja kolmetoistavuotias olivat ainakin kymmenen vuotta nuorempia ja alkoivat hinkua joulukuusta kotiin heti joulukuun alettua. Ratkaisimme ongelman ryhtymällä ripustamaan pieniä koristeita silloin noin 1,5 m korkuiseen appelsiinipuuhun. Jossain vaiheessa puuhun ruvettiin laittamaan myös jouluvalot. Ei siis kuusenkynttilöitä, vaan sellaiset ikkunalle ripustettavat valot. Kuusi tulee taloon ihan niin kuin ennenkin eli vasta vähän ennen joulua.