Koska sanojen vääntely on mukavaa, nimesin tänään valmistuneet vauvan lapasina tai sukkina käytettävät neuleet lapsukoiksi. Alkuperäinen idea on Stine Hoelgaard Johansenin kirjasta 'Suloiset sukat', jossa kyseisellä mallineuleella on tehty sukkia. Ideana on neuloa vasemmalle kiertyvää kahden silmukan joustinneuletta eli joka 5. kerroksella joustinneuletta siirretään yhden silmukan verran vasemmalle ja näin tehdään riittävän pitkä putki. Kärkiosan kavennukset tehdään neulomalla ensimmäisellä kierroksella nurjat silmukat nurin yhteen ja oikeat silmukat normaalisti oikein ja seuraavalla kierroksella nurjat nurin ja oikeat oikein. Kolmannella kierroksella neulotaan kaikki oikeat oikein yhteen ja neljännellä kierroksella taas nurjat nurin ja oikeat oiken. Kuudennella kierroksella neulotaan aina kaksi vierekkäistä silmukkaa oikein yhteen ja sitten onkin jo aika katkaista lanka ja vetää se silmukoiden läpi.

Neljän kuukauden ikäinen lapsukoiden tuleva käyttäjä sätki niin pontevasti, että otetuista kuvista vain yhdessä näkyy koko neule. Lanka oli Neliraita Woolia, jota noin 20 cm:n putkiin meni alle 50g (silmukkamäärä 44, puikot 3mm). Vauvan lapasiksi niissä on riittävän pitkät varret, joten ne eivät lennä kädestä pienellä heiluttelulla. Ja koska neuleputkissa ei ole kantapäätä ja neule on todella joustavaa, ne eivät jää pieniksi ihan heti. Itse asiassa nelivuotias kokeili näitä omaan 28 numeron jalkaansa ja totesi, että näitä hänkin voisi käyttää. Ne olivat kyllä hänelle lyhytvartiset nilkkasukat.

ps. Kuvassa joustinneule kiertää oikealle, koska se on nurinpäin, mutta tällä mallineuleella sillä ei ole väliä.