Anoppilan kangaspuissa pitkään päiviensä päättymistä odottanut loimi on vihdoinkin kudottu loppuun ja viimeisenä syntyi jämämatto, jossa on kuteidenloppuja ja t-paidoista leikattuja kaitaleita, jotka olin ommellut koneella yhteen, sekä vanhoja, syntymäkodistani peräisin olevia kuteita, jotka oli leikattu kaikkien kuteenleikkaussääntöjen vastaisesti eli siten, että jokaiseen käännöskohtaan jäi aina kunnon 'lerpake', joka pullahtaa loimilankojen välistä näkyviin.

Kolmella sukkulalla kudotun peruspalttinamaton leveys on 80 cm ja pituus 85, vaikka se kuvakulman vuoksi näyttääkin pidemmältä. Ja koska ahneella on ihan tietynlainen loppu, näkyy kuvan alareunassa, että maton päättely ei onnistu ihan hevosenhäntäsolmuilla, kun edellisen ja tämän maton välille tuli jätettyä liian vähän tilaa. Tarkoitus oli tehdä konepestävänkokoinen ja vapaasti kurattava matto tai vaihtoehtoisesti unimatto koiralle. Veikkaan ensimmäistä vaihtoehtoa, sillä vaikka maton väritys onnistui mielestäni hyvin, siinä ei ole mitään samanväristä kuin olohuoneessamme, jossa on koiran nukkumapaikka. Ei vain ollut sen värisiä kuteita tai t-paitoja.

Olimme pari päivää lakastelemassa. Ei, en ole ärrävikainen! Kyse on lakkojen saamisesta omaan pakkaseen. Homma on vähän samanlaista kuin kalastelu, sillä kyllähän kalaan voi lähteä, mutta mikään ei takaa sitä, että saalista tulisi. Lakastelussa ensin pitää löytää suo. Ja vielä sellainen suo, jossa kasvaa lakkoja, eikä se ole kenenkään takapihalla. Sitten siellä pitäisi olla oikeaan aikaan eli juuri kun lakka on kypsää ja ennen muita poimijoita. Emme kumpikaan miehen kanssa ole kotoisin perinteisiltä hilla-alueilta, joten seuraamme vuosittain uutisointia eri alueiden satoennusteista ja lähdemme sitten kartan kanssa matkaan. Tänä vuonna halla ehti ensin Kainuun itärajalle. Minullekin selvisi laavulla vietetyn yön mittaan, mitä tarkoittaa 'herätä takamus kuurassa' -lausahdus. Mutta nyt marjat ovat pakkasessa ja ensi vuonna olen viisastunut sen verran, että otan mukaan pipon ja pitkät kalsarit -jos muistan.